Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Koulujuoksun suojelijana
<!--@ParagraphImageLinkAlt-->

TR Press FI - 28-03-2018

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Koulujuoksun suojelijana

Olemme iloisia kun voimme kertoa, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen toimii Koulujuoksun suojelijana. Tässä on hänen tervehdyksensä.

On suuri ilo ja kunnia toimia Koulujuoksu-tapahtuman suojelijana. Liikunta on erinomainen keino hyvän tekemiseen. Tämä tapahtuma tuottaa hyvää kaksinkertaisen määrän. Tuottamalla liikkumisen iloa ja yhteisöllisyyden riemua tuhansille oppilaille voidaan auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia lapsia ja perheitä. Juokseminen syöpäsairaiden lasten hyväksi antaa myös mahdollisuuden käsitellä tätä vaikeaa teemaa opetuksessa.

Yksi opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihankkeen, Liikkuva koulu-ohjelman, tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori liikkuisi vähintään tunnin päivässä. Ohjelma onkin ollut menestystarina, sillä siinä on mukana jo yhteensä noin 90 prosenttia Suomen kunnista ja oppilaista. Koulujuoksu tukee mitä parhaimmalla tavalla Liikkuvan koulun pyrkimystä tehdä jokaisesta koulupäivästä liikunnallinen ja hyvinvointia edistävä.

Koulujuoksu yhdistää kouluja ja niiden oppilailta valtakunnallisesti, mutta myös kansainvälisellä tasolla. Uskon, että tämänkaltaiset Pohjoismaista yhteisöä yhdistävät tapahtumat kannustavat yhteistyöhön myös tulevaisuudessa. Yhdessä saamme enemmän aikaan.

Lämmin kiitos tapahtuman järjestäjille hienon idean toteuttamisesta sekä erityisesti mukana oleville kouluille ja kaikille juoksijoille! Osallistumisellanne on tärkeä merkitys vaikeasti sairaiden lasten auttamiseksi.

Kannustan lämpimästi niin perheenjäseniä, sukulaisia ja tuttavia kuin yrityksiä ja paikallisia toimijoitakin lähtemään oppilaiden juoksuaskelien tukijoiksi.

Liikunnallista kevättä 2018!

Sanni Grahn-Laasonen
opetusministeri

 

Skriv kommentar

 

Takaisin

Tervetuloa sponsoriksi

Sponsorina liityt osaksi kampanjaamme tukea syöpää sairastavia lapsia ja nuoria.

Lue lisää

Syöpää sairastavat lapset

Joka vuosi noin 150 lasta sairastuu syöpään Suomessa.

Lue lisää

Platinum Sponsors

Follow @TeamRynkeby on Instagram