Koulujuoksun toimintasuunnitelma

Päiväkotijuoksu torstaina 9.5.2019

Koulujuoksun innoittamina järjestimme keväällä 2018 ensimmäisen Päiväkotijuoksu-tapahtuman Espoossa yhdessä alueen päiväkotien kanssa. Päiväkodit toteuttivat sen läheisillä urheilukentillä, jonne opettajat veivät lapset liikkumaan. Juoksun päätteeksi opettajat jakoivat osallistujille diplomit kiitokseksi. Nyt haluamme saada mukaan mahdollisimman monta päiväkotia Suomesta osallistumaan Päiväkotijuoksuun 9.5.2019.

Urheilutapahtuman ensisijaisena tavoitteena on innostaa lapsia liikkumaan. Tämä on hienossa linjassa päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelman kanssa. Liikkumisen ohessa lapset auttavat vaikeasti sairaita lapsia ja oppivat myötätunnon hyvettä sekä sen mullistavaa voimaa.

Perheillä on mahdollisuus tukea tätä yhteistä hyvää sopivaksi katsomallaan lahjoituksella. Perheet voivat myös haastaa pieneen lahjoitukseen sukulaisia, ystäviä ja tuttavia.

Päiväkodit voivat ladata tästä kirjeen huoltajille sekä diplomin lapsille.

Asenne on tärkein

Päiväkotijuoksussa ei kilpailla urheilutuloksilla eikä kerätyillä lahjoituksilla. Jokainen lahjoitus on tärkeä! Jo pelkkä päiväkotien läsnäolo tapahtumassa luo tärkeää näkyvyyttä ja lisää tietoisuutta lasten ja nuorten syöpäsairauksista. Tästä kaikesta voidaan jutella lasten kanssa ennen osallistumista niin päiväkodeissa kuin kotona.

Ilmoittautuminen Päiväkotijuoksuun

Voitte ilmoittaa päiväkotinne Päiväkotijuoksuun tästä linkistä: https://www.team-rynkeby.fi/koulujuoksu/ilmoita-koulusi.aspx.

Ilmoittautumisenne jälkeen Team Rynkeby – God Morgon tiimin vastuuhenkilö on teihin yhteydessä ja sopii käytännön järjestelyistä.

Tuki lasten syövän tutkimukseen ja hoitojen kehitykseen

Päiväkotijuoksun avulla kerätyt lahjoitukset menevät lyhentämättöminä Aamu Säätiön kautta lasten syövän tutkimukseen ja hoitojen kehittämiseen. Suomessa Koulujuoksu- ja Päiväkotijuoksukeräys toteutetaan Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiön varainkeräysluvalla: RA/2018/92. Lupa on voimassa 4.3.2018 – 3.3.2023 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Maksaminen

Maksu suoritetaan samassa osoitteessa kuin Koulujuoksu, mutta vetolaatikosta valitaan ”päiväkotijuoksu”: http://www.teamrynkeby-godmorgon.fi/lahjoitus.

Maksut suoritetaan 24.5.2019 mennessä.

Tervetuloa sponsoriksi

Sponsorina liityt osaksi kampanjaamme tukea syöpää sairastavia lapsia ja nuoria.

Lue lisää

Syöpää sairastavat lapset

Joka vuosi noin 150 lasta sairastuu syöpään Suomessa.

Lue lisää

Platinum Sponsors

Follow @TeamRynkeby on Instagram