15 045 sänkyä, 209 eri hotellia
<!--@ParagraphImageLinkAlt-->

TR Press FI - 16-12-2015

15 045 sänkyä, 209 eri hotellia

Siinä hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue Team Rynkebyn matkanjärjestäjälleen heittämä haaste, joka on kokoluokassaan Pohjoismaiden suurimpia. Työ, jonka Orslev Rejser tekee Team Rynkeby säätiölle, vastaa yhden henkilön vuoden työpanosta.

Ensi heinäkuussa Team Rynkebyn 38 joukkuetta, jossa yhteensä 2000 jäsentä, ajaa maantiepyörillä seitsemän päivän aikana kotimaastaan Pariisiin. ”Nyt voimme vahvistaa, että jokaiselle Team pyöräilijälle ja huoltotiimin jäsenelle on varattu sänky, johon voi päiväetapin päätteeksi asettua yöpuulle – olemme varanneet yhteensä 15 045 sänkyä 209 hotellista”, kertoo Ole Pedersen, tanskalaisen Orslev Rejser-matkatoimiston toimitusjohtaja.

- Tehtävämme on yksi pohjoismaiden suurimmista yksittäisistä matkajärjestelyistä, jonka toteuttamisessa tarvitaan aikaa ja luovuutta. Jokaiselle 38 joukkueelle varataan 7-8 eri hotellia, joiden tulee olla sopivan päivämatkan päässä edellisestä, mikä käytännössä tarkoittaa noin 150 – 220 kilometriä. Lisäksi hotellien tulee sijaita suurimpien kaupunkien ulkopuolella, sillä joukkueet välttävät kaikista ruuhkaisimpia teitä, Pedersen taustoittaa.

Haastetta lisää se, että kaikki 38 joukkuetta polkee Pariisiin hieman eri reittiä – mutta mitä lähemmäksi maalia tullaan, sitä lähempänä joukkueet ovat toisiaan ja lopulta melkein kaikki Pariisista 100 kilometrin säteellä olevat hotellit ovat varattuina Team Rynkeby:lle.

Jo kuudetta kertaa Team Rynkeby:n matkanjärjestäjänä toimivan Orslev Rejserin tiimi pyrkii ottamaan joukkueiden majoitustoiveet huomioon:

- Keskustelemme joukkueiden kanssa hotellitoiveista ja kun toisaalta hotellit osaavat jo odottaa pyöräilijöiden saapumista, on työmme vuosien varrella helpottunut, Pedersen kertoo.

Lisäksi, kun lauantaina 16.7.2016 Team Rynkebyn pyöräilijöitä on tulossa vastaan melkoinen joukko ystäviä ja perheenjäseniä, ja joille on varattu Pariisista 6500 sänkyä, voi todeta, että heinäkuun puolivälissä Pariisi on keltainen.

 

Skriv kommentar

 

Tilbage

Snapshots from Tour de Paris 2019

Snapshots from Team Rynkeby's trip to Paris 2019 - new snapshots every day.

See videos

Syöpää sairastavat lapset

Joka vuosi noin 150 lasta sairastuu syöpään Suomessa.

Lue lisää

Platinum Sponsors

Follow @TeamRynkeby on Instagram