Tour de Paris -matka lähenee – kattava yhteenveto tiimien lähtötapahtumista
<!--@ParagraphImageLinkAlt-->

TR Press FI - 13-06-2018

Tour de Paris -matka lähenee – kattava yhteenveto tiimien lähtötapahtumista

Lauantaina 23. kesäkuuta lähtee ensimmäinen Team Rynkeby – God Morgon joukkue matkaan. Kahdeksan päivää myöhemmin ovat kaikki 1800 pyöräilijää matkalla kohti Pariisia. Tässä on yhteenveto tiimien lähtötapahtumista.

Team Rynkeby on pyöräillyt vuosittain Pariisiin seitsemässä päivässä vuodesta 2002 lähtien, jolloin ensimmäiset pyöräilijät lähtivät 1 200 kilometrin matkalle Tanskan Ringestä. Virallisesti Tour de Paris - matkan kesto on seitsemän päivää ja pituus on noin 1 200 kilometriä. Hankkeen laajentuessa pohjoiseen ovat etäisyydet myös Pariisiin kasvaneet. Tästä syystä tiimit polkevat kotimaissaan prologit. Niiden lähtöaikataulut suunnitellaan siten, että kaikkien kuuden osallistujamaan joukkueet saapuvat yhtä aikaa Pariisiin 7. heinäkuuta 2018.

Tänä vuonna Team Rynkebyn 48 joukkuetta lähtee matkaan kahdeksasta eri maasta ja 38 kaupungista. Lähtötapahtumia on kaikkiaan 43.

Oulun tiimi starttaa ensimmäisenä
Team Rynkeby – God Morgon Oulu lähtee ensimmäisenä joukkueena matkaan juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Tosin osa pyöräilijöistä aloittaa matkansa jo juhannuspäivänä Rovaniemeltä. Napapiirillä on joulupukki saattamassa polkijoita. Päivää ennen Rovaniemen starttia on jo neljä pyöräilijää lähtenyt polkemaan Muoniosta kohti Oulua.

Lisää tiimejä matkaan
Samana päivänä kun Oulun joukkue starttaa, mutta lähes 2 000 km Oulusta lounaaseen, viettää Team Rynkeby Sønderjylland (Etelä-Jyllanti) lähtöjuhlaa paikallisten yritysten tukemana. Tällä joukkueella on kuitenkin enemmän aikaa pakata tavaroitaan, koska heidän matkansa alkaa vasta viikko Oulun joukkueen jälkeen.

Myös tiimit Vaasasta, Jyväskylästä, Tampereelta ja Turusta lähtevät viikolla 26 polkemaan Helsinkiin, jossa perjantaina 29. kesäkuuta on yhteinen Suomen Team Rynkeby – God Morgon joukkueiden lähtötapahtuma Helsingin Rautatientorilla.

Suurin lähtötapahtuma
Torstaina, 28. kesäkuuta, Färsaarten 50 tiimiläistä aloittaa 80 km prologinsa Klaksvíkista Tórshavniin, josta matka jatkuu meriteitse Tanskaan. Perjantaina 29. kesäkuuta monet ruotsalaiset ja norjalaiset joukkueet lähtevät matkaan.

Lauantaina järjestetään Team Rynkeby historian suurin lähtötapahtuma Kööpenhaminan Raatihuoneentorilla, jossa 356 pyöräilijää yhdeksästä tiimistä aloittaa matkansa. Sunnuntaina onkin vuorossa viimeinen tiimi, Odense. Silloin kaikki 1 800 pyöräilijää ovat Euroopan teillä polkemassa Pariisiin.

Prologue: Saturday 23 June

08:30-09:00: Rovaniemi (Finland), Santa's Village (TR-GM Oulu)

10:00-10:30: Aabenraa (Denmark), Torvet (TR Sønderjylland)

14:00-14:30: Haderslev (Denmark), Torvet (TR Sønderjylland)

15:30-16:00: Aabenraa (Denmark), HFR, Jens Terp Nielsensvej 11 (TR Sønderjylland)

Prologue: Monday 25 June

11:00-12:00: Oulu (Finland), Rotuaari (TR-GM Oulu)

Prologue: Tuesday 26 June

11:00-12:00: Vaasa (Finland), Kauppatori (TR-GM Vaasa)

Prologue: Wednesday 27 June

10:00-11:00: Jyväskylä (Finland), Kauppakatu (TR-GM Jyväskylä)

Prologue: Thursday 28 June

09:00-10:00: Tampere (Finland), Laukontori (TR-GM Oulu, Tampere & Vaasa)

10:00-19:00: Turku (Finland), Turun Tuomiokirkko (TR-GM Turku)

10:30-11:15: Klaksvík (the Faroe Islands), Helnabrekka (TR Føroyar)

18:00-19:00: Tórshavn (the Faroe Islands), Reinsaríið, Tórsgøta (TR Føroyar)

Prologue: Friday 29 June

05:45-06:00: Swinoujscie (Poland), Swinoujscie Port (TR-GM Täby)

09:00-10:00: Jönköping (Sweden), Länssjukhuset Ryhov Jönköping (TR-GM Jönköping)

09:38-09:45: Falun (Sweden), Tågstationen (TR-GM Dalarna)

10:00-11:00: Oslo (Norway), Rikshospitalet (TR-GM Bergen, Hed/Opp, Nord-Norge, Oslo & Rogaland)

10:00-12:00: Halden (Norway), Spenst Halden (TBC) (TR-GM Østfold)

11:30-13:00: Helsinki (Finland), Rautatientori (TR-GM TR-GM Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Oulu, Tampere, Turku & Vaasa)

16:30-17:30: Malmö (Sweden), Emporia, Hyllie Boulevard 19, 215 32 Malmö (TR-GM Malmö)

Prologue: Saturday 30 June

06:30-08:00: Holbæk (Denmark), Go2Fitness, Østre Havnevej 11C (TR Holbæk)

06:45-07:00: Aarhus (Denmark), Koch Biler, Gunnar Clausensvej 10, Viby 8260 (TR Østjylland)

07:00-09:00: Esbjerg (Denmark), Kongensgade/Torvet (TR Vestjylland)

07:30-08:00: Aalborg (Denmark), Gammeltorv (TR Nordjylland)

07:30-09:15: Herning (Denmark), Bilka, Golfvej 5 (TR Midt-Vest)

08:00-08:30: Padborg (Denmark), H.P. Therkelsen, Eksportvej 1 (TR Sønderjylland)

08:00-09:10: Rønne (Denmark), Vesthavnsvej 4 (TR Bornholm)

08:00-09:30: Næstved (Denmark), Kvickly på Kvægtorvet (TR Storstrøm)

08:30-09:05: Ringe (Denmark), Torvet (TR Ringe)

08:50-09:45: København (Denmark), Rigshospitalet, Blegdamsvej 9, 2100 København Ø (TR Rigshospitalet)

08:55-09:00: Kolding (Denmark), Scandic Hotel (TR Island)

09:00-10:00: Borås (Sweden), Stora torget (TR-GM Sjuhärad)
09:00-10:30: København (Denmark), Rådhuspladsen (TR København, Nordsjælland, Rigshospitalet, Øresund, Østsjælland, Bergen, Nord-Norge, Rogaland & Østfold)

09:00-18:00: Travemünde (Germany), Port of Travemünde (TR-GM Värmland)

10:00-11:00: Slagelse (Denmark), Nytorv (TR Vestsjælland)

10:00-11:00: Helsingborg (Sweden), Sundstorget (TR-GM Helsingborg)

10:00-12:00: Kristianstad (Sweden), Tivoliparken (TR-GM Kristianstad & Kalmar)

10:30-11:30: Silkeborg (Denmark), Søndertorv (TR Silkeborg)

11:00-13:00: Malmö (Sweden), Malmö Centralstation (TR-GM Stockholm)

15:30-16:30: Göteborg (Sweden), Sjömagasinet, Adolf Edelsvärds gata 5, 415 51 Gothenburg (TR-GM Göteborg & Sjuhärad)

12:30-13:30: Kolding (Denmark), Skovvangen 25 Bilka Indgang Øst (TR Trekanten)

13:00-13:30: Lund (Sweden), Barnsjukhuset BUS Lund (TR-GM LUND, Helsingborg, Jönköping)

13:30-15:00: Lund (Sweden), Nova Lund (Köpcenter) (TR-GM LUND, Helsingborg, Jönköping)

14:00-18:00: Puttgarden (Germany), Port of Puttgarden (TR-GM Växjö)

Stage 1: Sunday 1 July

07:30-08:30: Odense (Denmark), Flakhaven (Team Rynkeby Odense)

Skriv kommentar

 

Takaisin

Tervetuloa sponsoriksi

Sponsorina liityt osaksi kampanjaamme tukea syöpää sairastavia lapsia ja nuoria.

Lue lisää

Syöpää sairastavat lapset

Joka vuosi noin 150 lasta sairastuu syöpään Suomessa.

Lue lisää

Platinum Sponsors

Follow @TeamRynkeby on Instagram