MIKÄ ON KOULUJUOKSU?
Koulujuoksu on hyväntekeväisyysjuoksu, jossa lapset liikkumalla keräävät rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Tapahtumassa lapset juoksevat tai kävelevät n. 500-1000 metrin mittaista reittiä tunnin ajan. Opettaja merkitsee juostujen kierrosten määrän ja lasten mikrosponsorit (vanhemmat, kummit, isovanhemmat, sukulaiset jne.) maksavat ennalta sovitun summan tapahtuman jälkeen.

KERÄYSKOHDE JA -LUPA
Suomessa keräyskohteena on Aamu Säätiö, joka rahoittaa lasten syövän tutkimusta ja hoitojen kehitystä.

Nykyään neljä viidestä syöpään sairastuneesta lapsesta paranee, mutta lasten syöpähoidoissa saavutetut uudet läpimurrot antavat aihetta yhä monitahoisemmalle ja pitkäkestoiselle tutkimukselle. Kaksi kolmesta syövästä parantuneesta lapsesta kärsii erilaisista pitkäaikaisvaikutuksista, ja myös niiden ehkäisemiseksi tarvitaan lisätutkimusta. Team Rynkebyn suuret vuosittaiset lahjoitukset ovat olleet ratkaisevan tärkeitä, sillä niiden ansiosta on voitu käynnistää ja toteuttaa tutkimuksia liittyen kokonaan uusiin tutkimusaiheisiin.

Suomen Koulujuoksu -keräys toteutetaan Aamu Säätiön rahankeräysluvalla: RA2022/1621, 1.1.2023 Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sr. www.aamusaatio.fi.

LAHJOITUKSEN MAKSAMINEN
Mikrosponsorit maksavat Koulujuoksun lahjoitusmaksut Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle Lahjoitusmaksut Aamu Lasten Syöpäsäätiölle 9.6.2024 mennessä. Maksu tästä linkistä: lahjoitus. Ei käteismaksuja!

TAPAHTUMAN SUOJELIJA
Eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa on toiminut Koulujuoksun suojelijana kaudesta 2019. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen toimi Koulujuoksun suojelijana vuonna 2018.

TUKEA OPETUKSEEN
Syöpään sairastuneita lapsia ja nuoria on jo lähes joka koulussa, joten Koulujuoksu antaa mahdollisuuden keskustella vakavasta ja vaikeasta asiasta kouluissa. Team Rynkeby -säätiö toivoo, että sen tuottamaa materiaalia voidaan hyödyntää kouluissa. Materiaali auttaa käymään keskusteluja oppilaiden kanssa lasten vakavista sairauksista, jotka vaikeuttavat sairastuneiden lasten osallistumista kouluyhteisöön.

Koulujuoksu sopii mainiosti niin Liikkuva koulu -toimintaan kuin myös uuteen opetussuunnitelmaan. Juoksupäivälle tai -viikolle voi rakentaa vaikkapa monialaisen oppimiskokonaisuuden; äidinkielessä kirjoitetaan tsemppikirje lasten syöpäosaston potilaalle, biologiassa mietitään syövän syntymistä ja terveyttä, yhteiskuntaopissa sitä, mistä terveydenhuolto saa rahaa.

OSALLISTUMINEN ON MAKSUTONTA
Rynkeby Foods A/S ja God Morgon yhteistyössä yksittäisten maiden rahaa vastaanottavien organisaatioiden kanssa kattavat Team Rynkeby -säätiön Koulujuoksun kustannukset. Team Rynkeby huolehtii lisäksi siitä, että osallistujat saavat mehut ja rannekkeet. Koulut voivat ladata ja tulostaa Team Rynkebyn verkkosivuilta diplomit osallistujille, julisteet kouluun, vanhempien kirjeet ja sponsorointilomakkeet.

ILMOITTAUTUMINEN TAPAHTUMAAN
Ilmoittautuminen kevään 2024 koulujuoksuun on nyt päättynyt. Jos ilmoittautuminen jäi tekemättä, lämpimästi tervetuloa mukaan ensi vuonna!