Text: Olen saanut kulkea Team Rynkeby -polkua nyt muutaman kuukauden ja miten paljon se onkaan jo nyt antanut! Olemme tärkeällä asialla ja kun pääsee tekemään konkreettista hyväntekeväisyystyötä - esimerkiksi hankkimaan sponsoreita tai vaikka lajittelemaan pulloja - palkkioksi tuleva hyvä mieli on mittaamatonta. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin tämä joukkue, nämä upeat ihmiset, joiden kanssa saan treenata ja kehittää itseäni. Pariisi tuntuu vielä kaukaiselta kauden aikana. Välillä tuntuu, että mihin soppaan sitä lusikkansa onkaan mennyt työntämään, kun tajuaa heinäkuun päämatkan vaativuuden, mutta sitten on taas tämä joukkue, meidän yhteinen määränpää ja tarkoitus - ja jälleen kaikki loksahtaa paikoilleen. Pienten puolesta, yhdessä ja yksilöinä, koko ajan kehittyen. Suosittelen tätä aivan kaikille, tule ihmeessä mukaan!
-Heini, pyöräilijä